lauantai 16. lokakuuta 2010

Start of something new

Annettakoon anteeksi alun High School Musical-lainaus ihan vain senkin takia, että Glee alkaa vihdoinkin tänään! Kuten myös tämä blogi, jonka on pitänyt saada alkunsa jo yli kaksi vuotta sitten, jolloin liityin Bloggeriin, mutten vaan ole saanut aikaiseksi aloittaa blogin kirjoittamista. Nyt kun syksyn kirjotuksetkin on takanapäin, päätin että uusi lehti kääntyy elämässä ja pinkka muita kliseitä. Siispä blogini alkaa nyt.

Vasta opettelen käyttämään kunnolla koko blogia, joka jo nyt tuntuu yllättävän vaikealta. Miten kaikki voi osata tehdä blogeistaan niin hienoja menettämättä hermojaan? Mun hermot kiristyi uhkaavasti ton ulkoasun muokkauksen kanssa, joten se nyt ainakin tällä hetkellä on mitä on.

Voisin vähän kertoa jotain musta. Olen siis länsisuomalainen abiturientti, jonka juuret on vahvasti keskisuomessa. Pidän kesästä ja syksy nostaa usein angstisia puolia esiin, mä vaan tarvitsen sitä auringon valoa! Tykkään vaatteista, koska hyvin pukeutuminen tuo mukanaan hyvän olon ja roppakaupalla itsevarmuutta. Löydän itsestäni välillä ärsyttävänkin kielioppinatsillisia puolia, yksinkertaisimmatkin yhdys_sanat kun tuntuvat joillekin olevan ylitsepääsemätön este. Välillä olen armottoman laiska ihan yksikertaistenkin asioiden suhteen, kuten pyykkien viikkaamisen. Ruoka on mulle suuri asia, tykkään laittaa sitä ja syöminenkin on "ihan kivaa".

Eiköhän siinä ollut ekaan postaukseen ihan tarpeeksi aineksia. Pari kuvaa vielä:



 Kotipäivän asustuksena oli:


Syksyn viimeiset:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Please comment!