perjantai 23. maaliskuuta 2012

Home is where your heart is

Tiistaina matkustin käymään kotona. Äiti oli enemmän kun ilonen kun ainoo lapsi tulee pitkästä aikaa kotiin (en tosiaan ollut joululoman jälkeen kotona käynyt, pitäis vähän parantaa). Ensin kävin vähän virallisemmassa tapaamisessa, ja siitä suoraa hyppäsin junaan haettuani kummitädillä säilössä olleen iiiison laukun. Tykkään jotenkin matkustamisesta, sillon kun saa vaan rentoutua ja nauttia omista pienistä jutuista, kuten musiikin kuuntelusta, tietokoneella surffailusta, lukemisesta, nukkumisesta, syömisestä etc. etc. Ehkä se, että oon matkustanut lapsena niin paljon on vaikuttanut siihen, että pakko alkaa tykkäämään.

 Virallinen matkustuslook (yleensä matkustan mahdollisimman mukavissa vaatteissa, nyt ei ollut aikaa vaihtaa)

Melkein kotona!

Perille päästyäni käytiin äidin ja isäpuolen kanssa syömässä, ja nopean kotonakäynnin jälkeen treffasin ihanaa Jennaa pitkästä aikaa. Käytiin juoruilemassa ja vaihtamassa kuulumisia, ja tietenkin syömässä ristikkoperunat Somassa. Oli hämmentävää ajaa autoa ensimmäistä kertaa varmaan puoleen vuoteen, huh. Ja vielä kiilakorot jalassa, ei hyvä combo. Potentiaalinen liikenneturvallisuusriski ei kuitenkaan aiheuttanut sen suurempia kolareita, ja hyvin päästiin sinne minne pitikin.


Lauantaiaamuna heräsin kauniiden silmäpussien kera, kun mun lomasta kateellinen V soitti aamulla kello 9. Tietenkin oli niin valosaa, ettei mua enää nukuttanut, vaan aamupalalle ja lukemaan hyvää lälläriromaania (joka muuten jäi sinne. Se on vielä kirjaston kirja, hups oho). Iltapäivällä kävin keskustassa viemässä pöytäkirjoja ja matkalaskuja, hyppäsin porukoiden kyytiin ja ne kiikutti mut Saran luo.


Sarkku oli ollut hyvä vaimo ja leiponut mutakakkua puoliraakana, just the way i like it. Musta taikina on melkein parempaa kun se itse lopputulos. Vaihdettiin kuulumisia, juotiin teetä ja syötiin herkkuja, noin vois päivät viettää useemminkin. Sieltä sitten Emppu ja lempiautoni Amistra tuli hakemaan mut, ja mentiin vähän pyörimään ympäriinsä, ostin mm. voileipägrillin joka ei sitten loppujenlopuks enää mahtunutkaan mun laukkuun. No, seuraavalla kerralla sitten.


No keskiviikkoiltana tulee puhelu, että pääsenkö torstaina töihin, ja minähän hyppään torstain aamujunaan. Kahdeltatoista stadissa, ja yhdeltä alkaa työt Espoossa, ja ruokaakin pitäis saada, ja iso kassi mukana - meinas tulla vähän kiire. No ehdin kuitenkin hyvin, ja työvuoron päätyttä V olikin mua vastassa ja tultiin yhdessä mun luo.




Keskiviikkona oli keväinen fiilis ja heitin päälle uuden Tallinnasta ostetun kesähameen. Päähän vielä arskat ja niissä viilletin pitkin rakkaan Porin katuja.

Shirt: Stradivarius
Skirt: Stradivarius
Necklace: Glitter

On Tuesday I went to my home town, cause it's my holiday week. I visited friends, gossiped, slept a little, and found out on Wednesday evening that I have to work on Thursday, so I had to wake up to an early train back to Helsinki. Even though the travel takes from 3 to four hours, I kind of enjoy the travelling, cause it's free time for you. I read, think, eat, listen to music, surf on the internet etc. It's a good way to clear thoughts and just relax. All in all I had a nice few days at home, though it was a short time.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Please comment!