tiistai 27. maaliskuuta 2012

Rottavahtina

työasu
Dress: Gina Tricot


Viikonloppu alkoi perjantai-illan ja lauantaiaamun työvuoroilla. Yllättävän hyvin kerkee lauantain tekee asioita kun herää seitsemältä. Oltiin V:n kanssa jo yhden aikoihin mun kummeilla, johon olin lupautunut menee auttamaan koirien hoidossa, siellä kun oli hoidossa mun serkun kolme koiraa, ja omasta takaa yksi. Siinä ei yksi ihminen riitä ulkoiluttamiseen, kahdenkin kanssa on hankaluuksia.


Siinä oli vilskettä ja vilinää kun joka puolella hännät huiski ja koko ajan joku halusi leikkiä tai rapsutuksia tai mitä ikinä nyt mieleen tulikin. Mulla on jo muutenkin ihan valtava koirakuume, eikä tää yhtään helpottanut, nää on vaan niin vallottavia. V kutsuu noita kiinanharjakoiria rotiksi, kun sen mielestä ne on vähän rumia(I disagree!), ja se sana on kyllä tarttunut mullekin aika vahvasti.

leiki meijän kaaa!!
Me leikitään sit keskenään
Töiden jälkeen päivä menikin koirien kanssa peuhatessa ja V:n kanssa telkkaria katsellessa. Mun kummien koti on ollut mulle aina ihan ku oma koti, ja kummit kun toiset vanhemmat, oli paljon helpompi muuttaa syksyllä, kun tiesi että ne on ihan lähellä ja pääsen sinne aina koti-ikävän yllättäessä.



Saatiin hurtista myös unikavereita, kun ne tuli ja käytännössä vallotti meidän sängyn. Yritä siinä sitten nukkua toisen lähellä, kun siinä on kolme koiraa välissä, not gonna happen. En mä silti niitä olis raaskinut poiskaan heittää, ne on vaan niin sulosia kun ne nukkuu toistensa päällä ja mitä eriskummallisimmissa asennoissa, ja painautuu sun kylkeen, parhaassa tapauksessa päälle.




Shirt: Zara
Necklace: Glitter


Jottei mee ihan koirailuks tää koko postaus, niin laitetaan vielä sunnuntain asua, jossa lähdettiin Espooseen ensin viemään koirat takaisin kotiinsa, ja sitten Selloon leffaan katsomaan Nälkäpeli, jota olin jo kauan odottanut. Päätin että odotan leffaa, ennenkuin luen ne kirjat, sillä oon hyvin pikkutarkka asioista, jotka menee leffassa eri tavalla kuin kirjassa, mutten niinkään toisinpäin. Tosi hyvähän se oli, just sellanen mistä mä tykkään, tosin ei mikään lasten leffa, kuten jotkut oli jo iltapäivälehdissä päässeet kauhistelemaan. Sitten olikin jo päästävä pikapikaa kotiin nukkumaan, sillä lomaviikko oli ohitse ja koulussa alkoi uusi jakso, täytyy olla skarppina(no ainakin on hyvä itselleen hokea sitä).



The weekend started with work shifts on friday and saturday, and after the saturday shift ended at noon I headed to my godparents' house to go help watch my cousins three dogs that were there while he was skiing in Switzerland(?). So there were four dogs, and me and mr. V went there to help take care of those cuties, who are the cutest things ever. I want a dog so bad, and this doesn't make it any easier.. The dogs were basically everything I did during the weekend, except that on Sunday evening we took the dogs home and went to see the movie Hunger Games. It was amazing, just as good as I had expected. Now I can read the books as well, I decided to wait for the movie before I read the books because the books are always better. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Please comment!